Jänhijoen ja Latovainion vanhat kasvipohjaiset paikannimet vuonna 1795. Lounais-Hämeen joulu 2015
Viime vuonna kirjoitin sukuni kotikylien Jänhijoen ja Latovainion vanhoista eläinpohjaisista paikannimistä. Jatkan teemaa kirjoittamalla kasvipohjaisista nimistä. Alueet nimettiin Jokiläänin omistajien Maria Kruusin vuonna 1710 suorittamassa maanmittauksessa ja von Willebrandin vuonna 1792 suorittamassa maanmittauksessa ja 1795 vahvistetussa isojaossa. Huomattava osa näistä paikannimistä on painunut unholaan ja tilalle ovat tulleet uudet tilojen nimet tai EU:n vaatimat peltolohkojen nimet. Kasvien tieteellisten nimien selvityksessä avusti tutkija Merja Hartikainen Luonnonvarakeskuksen Jokioisten yksiköstä.
Hosiannummi tai Hosioisnummi. Nummelan kartanon paikkeilla oleva laaja karumpi alue oli vielä vuonna 1780 vuokrasopimuksissa tällä nimellä. Alue oli ennen isojakoa 1795 kuulunut Eskolan ja Filppulan taloille. Kylän alkuaikoina se kuului vanhaan kantataloon, jonka 1620-luvulla Yrjö Tuomaanpojan pojat Eskill ja Fillpus olivat jakaneet Eskolaksi ja Filppulaksi. Vuonna 1782 alueelle muodostettiin viisi torppaa, jotka yhdistämällä muodostui kartanoiden Nummela-niminen sivutila 1810-luvun paikkeilla. Tilan nimi olisi voinut olla vaikkapa Hosiannummi. Hosiannummen nimeä ei enää löydy 1795 isojaossa. Tilalle tuli tarkempia nimiä kuten Halmepyöli, Ketopyöli, Isopyöli, Toltinnummi jne. Nimen taustalla on kangaskorte (Equisetum hyemale), jonka kansanomainen nimi on hosia. Tämän monivuotisen kortteen maavarsisto leviää laajalle. Varsistosta nousevat pystyt, kovat ja tumman harmaanvihreät varret ovat 40 – 70 cm korkeita. Varsissa on useita niveliä. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat mm. hiekkakankaat. Kortteita sanotaan myös karvajaloiksi.
Karvasentie. Hosiannummen lävitse nykyisen Eskolan (Kurpan, Nurmen) luota Nummelan kartanoon mennyttä tietä sanottiin vuonna 1790 torpparien vuokrasopimuksissa Karvasentieksi. Myöhemmin sen nimi vaihtui Halmetieksi. Tietä ei enää ole olemassa ja nimi on unohtunut.
Karvassuo eli entinen Karvasensuo. Vuoden 1710 kartassa Jänhijoen ja Lunttilan kylän rajapisteenä Koijoessa oli Karvasensuonojansuu. Oja alkoi Karvasensuolta. Nimi vaihtui 1795 kartassa Karvassuoksi ja sen keskellä kulki silloisen Tammelan ja Jokioisten raja. Keskiajalla suo oli Suur-Sääksmäkeen kuuluneen Kalvolan hallintopitäjän Keikkalan kylän talonpoikien erämaiden ulommainen raja Loimon hallintopitäjän rajalla. Vuonna 1795 suon Tammelan puoleinen osa tuli Lunttilan ja Kuuston eriytyessä Kuuston kylälle ja Tammelan kappalaisen Klemelän virkatalolle. Jokioisten puoleinen osa kuului Jänhijoen kylän Filppulan talolle. Vuonna 1903 suon reunaan siirrettiin Latovainion keskustasta Mattilan torppa. Se oli alun perin Latovainion ruodun nro 81 (Intala ja Nikula) korpraalin Carl Spårfeldtin sotilastorppa. Löysin Jokioisten kartanoiden arkistosta 1794 tehdyn suon kuvauksen piirustuksineen. ”Toinen reuna Koen (Koijoen) puolella on aavaa suota ilman puita. Toinen reuna Kalsun puolella kasvaa hoikkia koivuja ja mäntyjä sekä pienkasvillisuutta. Paikoitellen on 3 kyynärää (180 cm) paksulti mustaa multaa.” Nyt suo on pientä alaa lukuun ottamatta peltona. Suon nimen taustalla on kortteet eli karvajalat. Alueella pitkään asunut Pentti Pajala kertoi kasvia sanotun alueella kansanomaisesti kasvaskortteeksi. Karvasensuonojaa ryhdyttiin paikkakunnalla sanomaan 1700-luvun lopulla Lumberginojaksi rakuuna Tuomas Matinpoika Lundbergin (1727 – 1812) mukaan. Hänen sotilastorppansa oli lähellä Koijokea Lunttilan kylän mailla. Hän oli Lunttilan kylän Snickarin (myöhemmin Hakala ja Pelto-Huikko) ratsutilalle kirjattu Lunttilan kylän talojen ylläpitämä Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin Sääksmäen komppanian rakuuna nro 96 vuosina 1755 – 1773. Suo jatkui sitten suurena Luutasuona kohti nykyistä Tampereentietä. Siellä kasvoi erilaisia luudantekoaineita.
Korteoja. Viraanojaan Intalan alueelta laskeva pitkä oja.
Arvenaho. Hävinnyt nimi metsäalueelle Ilvesahteentien ja Pekankulmantien välissä. Alue oli kylän kaskiviljelyaluetta. Siellä oli 1700-luvun lopulla mm. ruotusotamiesten Antti Bobergin (Honkalan ruotu nro 77) ja Matti Lindin (Filppulan ja Pekkalan ruotu nro 79) pienet perunamaat. Nimi liittyy suuren puun arpeen, ehkäpä repeämään tai ukkosvaurioon. Nimi on hävinnyt käytöstä. Alue tunnetaan nykyään lähinnä Ilvesahteena.
Vehka-ahde. Loiva ahde eli mäki Jänhijoentiessä Viraanojanojan eteläpuolen rannassa Filppulan ja Mattilan kohdalla. Vehka-ahteessa oli jo 1700-luvun lopulla Filppulan vävyllä, sotilas Antti Bobergillä (myöhemmin Kallioisten torppa) kahden kuorman niitty ja Filppulan pojalla, seppä Jaakko Antinpojalla (myöhemmin Seppälän torppa) 18 kapanalan pelto. Suovehkasta (Calla palustris) valmistettiin nälkävuosina jauhoja viljan loppuessa. Leivän sanottiin olevan ”verraten terveellistä eikä mautontakaan”. Silloin ilmeisesti kaikki ruoka oli hyvää niin kauan kuin sitä oli. Vehka-ahteeseen perustettiin 1794 Pietilän torppa, joka myöhemmin muutettiin Mattilan lampuotitaloksi. Myös Filppulan talo siirrettiin Ilvesahteentien varresta ahteen yläosaan.
Tappoahde. Mäki Jänhijoentiessä Viraanojan pohjoispuolella Latovainion puolella. Tappo tai tappola tarkoittaa pientä humalatarhaa. Nimellä ei ole mitään tekemistä Tapola-nimisen talon ja torpan kanssa. Tapola-nimen taustalla on miehen nimi Staffan. Mäessä talojen eteläpuolella oli kylän vanhojen talojen pakolliset humalatarhat.
Humalapelto. Suuri pelto Latovainion kylän eteläpuolella Jänhijoelta tultaessa Viraanojan ja kylän välissä tien vasemmalla puolella. Oli jo vuonna 1795 12,2 hehtaarin suuruinen. Siinä oli kaikilla kylän viidellä talolla omat pitkät sarkansa sarkajaon aikana. Myöhemmin pelto tuli Klemelälle, sitten Tuomolalle ja on nykyisin Nikulalla. Pellon kohdalla ollutta Viraanojan osaa sanottiin 1795 Humalaojaksi. Tien oikealla puolella oleva pelto oli nimeltään Kivenkorvanpelto. Jänhijoen rannassa Humalaojan suussa oli kylien pellavan ja hampun liotuspaikan luona Liko-niminen niitty.
Humalipyöli. Sijaitsi aivan kylän keskustassa Kuumaan menevän tien molemmilla puolilla. Siinä oli kylän viidellä talolla omat sarkansa, jotka olivat talojen ruotusotamiesten käytössä. Se oli kylän ensimmäinen pelto. Alue oli 1710 kartassa aidattuna. Vuonna 1903 alueelta siirrettiin pois mm. Mäenpään torppa nykyisen rukoushuoneen eteläpuolelta. Pyölin reunassa oli kaksi Humalikallio-nimistä kalliota. Toisen luona on Pekka Tuomolan talo ja toisen luona on nykyinen rukoushuone. Jänhijoen kylän Humalisto oli Kankon lähellä Kukkukallion joenpuoleisella rinteellä.
Humalaa (Humulus lupulus) piti kylän talojen toimittaa vuokranmaksuna kartanolle. Siitä toimitettiin kuivatut emitähkät (humalakävyt). Humala punnittiin suomalaisissa nauloissa (noin 425 grammaa). Vuonna 1711 Hienukan (Klemelä) piti toimittaa 1 1/8 naulaa, Äijälän, Markkulan ja Tuomolan 2/3 naulaa ja Intalan 1 ½ naulaa. Vuonna 1692 Jänhijoen Kanko, Mattila, Honkapää (Honkala), Pekkala (Pekka), Filppula, Eskola ja Nikula maksoivat veroina 1 ½ ja Knuutila ja Arkkila 2 ¼ naulaa humalaa. Vuoden 1827 vuokrasopimuksissa ei enää humalatoimituksia vaadittu. Voi vain kuvitella miten paljon kuivattuja käpyjä meni naulaan.
Hamppumaa. Ilvesahteentien alkupäässä Jänhijoen keskustassa oli kylän talojen hamppumaa. Hamppua joutuivat kylän talot toimittamaan vuokranmaksuna kartanolle. Esimerkiksi vuonna 1807 Nikulaa lukuun ottamatta 10 naulaa pitkälti käsiteltynä. Eniten sitä toimitti kuitenkin Uuslöyttyn torppa: kaksi sen ajan lispuntaa (leiviskää) eli 17 kiloa. Silloin siitä tehtiin säkkejä, köysiä jne tarve-esineitä. Hampputoimituksia ei enää ollut vuonna 1848. Nykyään taas viljellään hamppua teollisiin tarkoituksiin. Huumetta saadaan hampun eri alalajista.
Naurisniitty. Viraanojan reunassa lähellä Jänhijokea paikassa, jossa oja tekee jyrkän mutkan. Nykyinen valtatie menee niityn lävitse. Oli 1795 Hienukalla ja tuli myöhemmin Äijälälle. Nauris (Brassica rapa) oli tärkeä ravintokasvi ennen perunan tuloa 1700-luvun lopulla. Viljan vähetessä ennen uutta satoa ensimmäisenä apuun tuli leivän puutteessa punainen kuuden viikon peruna (Solanum tuberosum), nauris ja nokkoskaali.
Kaalimaat ja perunamaa. Vuonna 1795 Jänhijoen kylän taloilla oli erilliset kaalimaat, koska peruna ei ollut vielä yleistynyt. Jänhijoella ne sijaitsivat Kukkukallion rinteillä. Kankolla oli suurin kaalimaa pinta-alaltaan 17 aaria. Useimmilla oli vain 5 – 10 aaria. Jo vuodelta 1795 löytyy yksi maininta perunamaasta. Knuutilan talolla oli 20 aarin suuruinen kål och päronland. Pärönland oli kuitenkin perunamaa. Vanhassa ruotsissa perunaa kutsuttiin tuolloin nimellä päron eli päärynä ja perunaa pidettiin maapäärynänä. Ranskassa, Itävallassa ja Hollannissa perunaa sanottiin maaomenaksi. Pian torppien sopimuksiin tuli maininta potatisland eli perunamaa. Peruna ilmeisesti tuli Jänhijoelle ja Latovainioon Pommerin sodasta 1762 palaavien seitsemän ruotusotamiehen mukana. Heistä viisi oli ollut Saksassa vankeina vuodesta 1757 ja oppineet varmaankin syömään perunaa. Osa oli ollut vaihtomiehiä edellisten kaaduttua.
Saitasuo. Pelloksi kokonaan raivattu suo ja korpi Viraanaukeella Pekankulmantien varressa. Siitä alkoi 1795 kartan mukaan Viraanoja. Oli vuoteen 1795 saakka Nikulalla kunnes tuli Nummelan kartanolle ja sitten 1921 Pekan lohkotilalle. Nimen pohjana on sana saitto tai saitta, joka Etelä-Hämeessä ennen tarkoitti pitkää riukua, ohuehkoa puuta, pitkää oksatonta mäntyä, ongenvapaa tai raippaa. Siellä kasvoi ilmeisesti taajassa pitkiä ohuita puita. Nimen synonyymi on Ruokosuo ja Kuumassa joskus ollut Rankasuo eli Littostensuo. Meidänkin ongenvapamme olivat 1950-luvulla ”onkenruokoja”.
Viitakallio ja Viitakallionniitty. Kallio nykyisen Niinisaaren talon luona Ilvesahteentien reunassa. Niitty on kallion eteläpuolella nykyisin peltona. Viita on taaja pusikkoinen metsä. Viitakallion metsä oli aikoinaan Arkkilalla ja on nykyisin Kankolla. Viitakallionniitty tuli Simolan (Tujunen) tilalle 1921. Viitaa sanottiin myös nimellä vitikko tai pusikko.
Tupakorpi eli Tupastenkorpi. Vanha niitty Tupalan, Hakalan ja Syrjälän talojen paikkeilla valtatie 2:n ympärillä. Nimen pohjana on soilla ja suoniityillä kasvava sarakasveihin kuuluva tupasvilla (Eriophorum vaginatum), joka kuuluu samaan sarakasvien heimoon (Gyperaceae) kuin myöhemmin mainittavat luikat (Eleocharis). Kansankielellä tupasvillaa kutsutaan niittyvillaksi. Se kasvaa tiiviinä mättäinä eli tuppaina. Tupasvillan maatuneita korren kuituja on käytetty kautta aikojen tekstiilien valmistukseen. Nimellä ei ole yhteyttä tupaan. Nimi on kirjoitettu vuosisatojen aikana myös muotoihin Tupaskorpi ja Tupastenkorpi. Jo vuonna 1785 Taipaleen ruodun nro 84 sotilaalla Abraham Häggrothilla oli ollut Tupakorvessa yhden ladonalan niitty. Ruotua ylläpitivät Jänhijoen Eskola ja Taipaleen Kuti ja Frantsi. Niityn laitaan perustettiin 1921 Tupalan tila Jalmari Vienoselle, vanhoille Pekan talon maille Otto Pekalle Hakalan tila sekä vuonna 1851 Syrjälän torppa, Sen 1921 lunasti valtiolta Anton Syrjälä. Tupastenkorpeen liittyi läheinen metsäalue, jossa 1700-luvulla oli pieni sittemmin metsittynyt Sormenkangas-niminen niitty paimen Erkki Yrjönpojalla. Koko metsäaluetta Hakalan, Mäkisen ja Honkalan takana on joskus kutsuttu myös Sormenkankaaksi.
Luipitaro. Vanha niitty, joka sijaitsee Ilvesahteen tien varressa Syrjälän ja Niinilän torppien välissä. Niityn pohjoispää tulee nykyiselle Kuuma – Ämmälä-tielle Pennasen talon kohdalla. Niitty esiintyy jo 1785, jolloin siellä oli Jänhijoen paimenella Yrjö Erkinpojalla kahden kuormanalan niitty. Alueelle siirrettiin 1903 vanhan niittynsä viereen alun perin Pekan talon torppa Lind eli Niinilä, josta 1921 itsenäistyneen tilan omistaa nykyään Heikki Heinonen. Nimen taustalla on luikka-niminen sarakasveihin kuuluva suoheinälaji, joka muodostaa luipiston. Niitä on villatupsullisia ja tupsuttomia lajikkeita. Ne tekevät sitkeitä mättäitä.
Vormisto. Niitty Heinosen eli entisen Niinilän talon ja Peiliössuon välissä. Nimi tarkoittaa mesiangervoa (Filipendia Ulmaria) tai horsmaa (Ebilobium) kasvavaa joutomaata. Näistä on käytetty kansanomaista vormu-nimeä ainakin meillä päin. Horsmaa vanha väki meill kutsui myös härjänhännäksi. Tällä kohdin kyseessä on ilmeisesti mesiangervo eli vormukukka. Se on vesiperäisten ja valoisien paikkojen kaunis valkokukkainen kasvi, joka muistaakseni tuoksuu voimakkaasti. Oli 1795 Jänhijoen Kankon niitty kuten suonreunan seuraavatkin niityt Hankanen ja Puriseva Kivistön torpan luona. Vormistoon siirrettiin 1903 Niinilän torppa ja niitty tuli 1921 Niinilän lohkotilalle.
Leppäpihti. Pitkä kaksihaarainen niitty nykyisen Ämmälän talon (Alpo ja Anssi Aalto) luona. Talo jää niityn haarakkeiden väliin metsäalueelle. Niitty muodostaa ikään kuin pihdin korkeamman metsäalueen ympärille. On kasvanut nimeämisaikana 1794 ilmeisesti runsaasti leppiä (Alnus). Myöhemmin niityn pidempää haaraa on kutsuttu myös nimillä Leppäpyöli ja Pitkäpyöli. Vuonna 1794 niittyä oli Huhtaan Puolimatkan torpalla, Jänhijoen Pajalan torpalla ja Eskolan talolla. Ennen vuotta 1794 niittyä oli ollut Jänhijoen Nikulalla, Arkkilalla sekä Eskolalla. Torppia 1903 perustettaessa alue tuli Ämmälän ja Aromäen torpille ja myöhemmin samoille lohkotiloille.
Katavainen. Niitty sijaitsee Kuuma-Ämmälä-tien pohjoispuolella Ahomäen (Hannu Miettinen) talon mailla Leppäpihdin vieressä. Vuonna 1795 se kuului Humppilan Huhtaan Ämmälän entisen sukuoikeustalon maihin. Ämmälän suuri niitty Jokioisten ja Humppilan rajalla oli 1795 nimeltään Muijanniitty. Vuonna 1905 Jokioisten puolella olleet Ämmälän talon maat liitettiin Humppilaan (tilat Tasku ja Ahomäki). Katajaa (Juniperus Communis) vanha väki meilläkin sanoi Latovainion murteella katavaksi: ”hakekais poijjaat katavan havoja”.
Lylysupas. Vanha Huhtaan torpparien Juhalan, Kivistön ja Mäkilän niitty Katavaisen pohjoispuolella nykyisen Humppilan alueella Patakallion lähellä. Lylysupas tarkoittaa lylyisistä puista muodostunutta pientä puuryhmää. Lyly on käyräksi kasvaneen puun kova ja hauras selkäpuoli.
Kauranen. Pieni pelto 1795 Äijälän talolla nykyisen Jussilan (Suojoki) ja Kulmalan (Mattlin) talojen välissä. Tuli 1903 Kulmalan torpalle ja 1921 talolle. Nykyään kuuluu Tiensuun (Ågren) talolle.
Leppänen. Niitty sijaitsi Kuuman Alhossa nykyisen Joensuun mailla Vuohenojan rannassa. Tämä kolmen kuorman suuruinen niitty oli 1710 Latovainion Markkulalla. Vuonna 1795 Jänhijoen ja Latovainion kylien yhteisen jakokunnan hajotessa se annettiin Jänhijoen Pekkalalle. Tuli Kuuman kartanolle 1903 ja pika-asutuksessa 1940 tuli Tauno Joensuun Uutela-nimiselle tilalle. Metsäluontoa kuvaavista laatusanoista leppäinen, koivuinen, haapainen jne on jätetty i-kirjaimet pois.
Halava. Pohjoisin Jokioisten pitäjän alueella oleva niitty Koijoen rannassa Huhtaan ja Matkun kylien rajalla. Oli 1710 Rehtijärven talonpojilla, mutta tuli 1795 Latovainion Tuomolalle ja 1921 Jokiniityn eli Nummen tilalle. Nimen taustalla on isoksi, jopa 15 metriä korkeaksi kasvava pajulaji Salix pentandra eli halava. Sen sukulaisia ovat raita (Salic caprea) ja salava (Salix fragilis) eli piilipuu. Halava ja Halavisto niityt löytyvät useista muista kylistä kuten Huhtaalta ja Rehtijärveltä. Paju- ja paiju-nimet tarkoittivat 1500-luvulla myös niittyä (vrt. Lintupaju eli Lintuniitty, Pajuvuoltee eli Niittykoski Urjalan ja Tammelan rajalla Koijoessa Vuoltussa).
Honkaniemi. Niitty Tyytynojan rannassa Terävän koulun läheisyydessä. Yläosa oli 1795 Klemelän talolla ja alaosassa oli reservin sotamies Matti Klackan (Korko), hänen veljensä sotilas Jaakko Jungin ja heidän isänsä, eronnut sotilas Jaakko Plitin torpilla. Alue kuului myöhemmin Kuuselan, Heikkilän, Savikon ja Korkon tiloille.
Kämppi ja Kämpinoja. Passinsuolta (Sebastianinsuolta) Jänhijokeen laskeva oja ja sen rantaniitty. Kämppi tämän seudun murteessa tarkoitti aikoinaan lyhytteräistä sirppiä, jolla tehtiin lehtikerppoja. Niitty oli siis kerppojen tekoalue. Alue tuli Rasilan, Tienhaaran ja Palomäen torpille ja sitten tiloille. Lähettyvillä laskee Jänhijokeen Kalsun puolelta Hako-oja, joten sen varsilta ovat torpparit tehneet hakoja navettoihinsa kuivikkeiksi. Hieno kasvin osista tuleva nimipari.
Edellä mainitut paikannimet ovat kaikki olleet ennen vuotta 1795 ja suurin osa on painunut historian hämärään. Nimet tuolloin otettiin ympäröivästä luonnosta niin eläimistä, kasveista, maan muodoista jne helposti tunnistettavista piirteistä. Erilaisia nimiä tuolloin oli jo noin parisataa. Yhteistä niille oli se, että ne olivat supisuomalaisia. Pysytellään nykyaikanakin vaan suomalaisissa nimissä, sillä suomen kieli on niin rikas, että nimiä kyllä riittää. Tärkeää on se, että nimi on jotenkin ymmärrettävä ja mielellään kuvaisi kohdettaan tai liittyisi sen historiaan.
Markku Saviniemi
Vanha metsälehmus Jänhijoella.
Vanha harvinainen 80 sentin paksuinen metsälehmus eli niinipuu Jänhijoella. Puu on istutettu 1903 entiselle Kivistön torpan asuinrakennuksen kohdalle. Sen on istuttanut kymmenvuotias torpantyttö Anna Kivistö, joka toi sen torpan uudelta paikalta Peiliössuon reunalta. Niini oli yksi veronmaksuväline. Sitä tarvittiin köysiä, säkkejä, koreja, verkkoja yms. varten. Puut hakattiin kylistä miltei sukupuuttoon. Entisistä niinistöistä eli lehmustoista ei tiettävästi ole muita puita jäljellä kylässä eikä niminä muita kuin Niinilän ja Niinisaaren talot. Jostakin syystä Anna sanoi vanhoilla päivillään puuta piilipuuksi. Kuvan omistaa Markku Saviniemi